Adressit.com

Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena

M Minna Myllymäki · FI

Päivitys: hakkuita / puiden kaatoa toivonut Scandic Hotel Laajavuori on perunut toiveensa 21.10.2025. Aiheesta uutisoi Keskisuomalainen. Kiitos allekirjoittaneille tähänastisesta aktiivisuudesta. Adressia voi vieläkin allekirjoittaa, kaupunki ei ole vielä asiasta tiedottanut.


Jyväskylän kaupunki suunnittelee hakkuita Haukkalan lähteelle vievän tien Kortepohjan puoleiseen päätyyn, Korteniityntie 7-13 takametsään. Mielestämme tämä metsä tulisi säilyttää mahdollisimman luonnontilaisena, jollainen se tällä hetkellä on. Alueella on myös merkittävät sosiaaliset arvot lähialueen ihmisten ulkoilualueena. Metsä houkuttelee väkeä myös kauempaa, koska alapuolisen hiekkatien varrella sijaitsee myös Haukkalan lähde, joka on aktiivisessa käytössä.

Metsäalue sijaitsee rakennetun alueen ja luonnonsuojelualueen välissä. Se on maastoltaan rinteessä ja osin jyrkkääkin maastoa. Alueella toimii asukkaiden ylläpitämä lintujen talviruokintapaikka. Linnusto on alueella monipuolista ja se on mm. Suomessa uhanalaisen hömötiaisen reviiriä. Alueelle on tehty Luontoliiton toimesta lajikartoitusta viime kesänä ja aluen on todettu biodiversiteetiltään runsaaksi ja se olisi tärkeää jättää luonnontilaan ja mielummin suojella.

Adressin allekirjoittajina toivomme, että tämän alueen metsänhoitotyöt perutaan.

 

Alla kaupungin tiedote:

"Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakenne Metsänhoitotyöt Korteniityntie 7-13 takametsässä Jyväskylän kaupunki suunnittelee metsänhoitotöitä Korteniityntie 7-13 takametsässä. Työt aloitetaan raivaussahatyönä, jossa harvennetaan nuorempaa pienpuustoa. Metsäkoneella tehdään talviaikaan kevyttä varttuneemnan puuston harvennusta alueen metsäisyys, elinvoimaisuus ja viihtyvyys säilyttäen. Tontin omistajilta ja asukastoimikunnalta toivotaan kootusti toiveet/ajatukset hoitotöistä tontin läheisyydessä (20.10. mennessä). Muissakin metsätoiveissa ja asioissa kannattaa olla yhteydessä alla oleviin yhteystietoihin. Toimenpidealue näkyy punaisena aluerajauksena alla olevassa kartassa. 
 
Lisätietoa ja yhteystiedot www.jyvaskyla.fi/metsät 
metsäasiantuntija Lassi Savolainen P. 050 4722 631
palaute: 
 

Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Liitä linkki viestiin ja lähetä se ystäville, jotka saattaisivat allekirjoittaa.




Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Valitse budjettisi
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.