Adressit.com

Säilytetään Tuusulan Tuuskoto ja sen puisto

Ota yhteyttä adressin tekijään

Hyvää Tuusula-päivää

2026-07-22 16:42:45

Tänään vietetään Tuusula-päivää. Tuusulan kunta on saanut alkunsa 22.7.1643 oman kappeliseurakunnan perustamiseen Turun piispalta saadun suostumuksen saapuessa Tuusulaan.

Tuuskoto sijaitsee vanhan Suur-Tuusulan historiallisessa sydämessä, Tuusulan kirkonkylässä, Uudenmaan maakuntajärven Tuusulanjärven rannassa. Kaava-alue kuuluu kokonaisuudessaan valtakunnallisesti merkittävään Tuusulan Rantatien rakennettuun kulttuuriympäristöön ja -maisemaan.

Pro Tuuskoto-adressilla pyrimme suojelemaan näiden kunnan syntysijojen säilyttämistä kuntalaisille ja tuleville tuusulalaisille muistuttamassa kuntamme rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja -maisemasta. Aluetta uhkaavan kaavan valmistelua edeltää syksyllä markkinavuoropuhelussa ilmoittautuneiden alueen kehittämisestä kiinnostuneiden tahojen kunnan kanssa käytävät keskustelut.

Pro Tuuskoto -liikkeenä toivomme pääsevämme tähän keskusteluun mukaan. Tähän päästäksemme pyrimme kasvattamaan vaikutustamme keräämällä allekirjoittajia adressiimme.

Haastamme adressin allekirjoittaneita jakamaan allekirjoituspyyntö omille verkostoille Tuusulassa ja Tuusulanjärven ympäristössä. Jos jokainen adressin jo allekirjoittanut hankkii yhdenkin allekirjoittajan lisää, kaksinkertaistamme kerralla vaikuttavuutemme kun adressi luovutetaan syksyllä kunnalle.

Hyvää kesän jatkoa!

Tuusulassa 22.7.2026

Pro Tuuskoto -ryhmä


Arto Nätkynmäki ja Pro Tuuskoto -liike

Tuuskoto-adressi

2026-05-18 21:47:21

Hei, 

Kiitos adressimme allekirjoittamisesta. 

Allekirjoitusten kerääminen on levinnyt turuille ja toreille. Pyrimme tärkeällä teemallamme näkymään niin Tuusulassa olevissa tapahtumissa kuin arkisemmissakin tilanteissa. 

Silti on tärkeätä, että adressit.com -palvelun allekirjoitusmahdollisuutta ja linkkiäkin edelleen jaetaan mahdollsimman laajalti erityisesti tuusulalaisten keskuudessa. Tässä pyydän sinunkin apuasi. 

Pelastetaan Tuuskoto! 

Y.t. 

Pro Tuuskoto

Arto Nätkynmäki

 

 


Arto Nätkynmäki ja Pro Tuuskoto -liike



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti sähköpostitse, tekstiviestillä, Facebookissa, WhatsAppissa, X:ssä, Instagramissa ja LinkedInissä.



Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Budjetti 5 € Muokkaa
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.