Sopimusperusteisen jätekuljetusjärjestelmän puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Sopimusperusteisen jätekuljetusjärjestelmän puolesta.
|
lokapojat |
#1 Jäteongelma18.01.2013 09:32Jätettä kertyy nykyisi tosipaljon,jonka hyödyntäminen on lähtökohta.Se että ne vain siirretään pois jonnekin toisten puolelle,eli päästään vain itse niistä eroon. Jo ulosteita syntyy 2000 litraa henkilöä kohden vuodessa.Roskikseen menee enempikin tavaraa. Näiden sijoittaminen jonnekin, kujettaminen pois omasta asuinpiiristä on tosikallis toimenpide. Pyrkimällä nolla jätekertymään ja hyöty käyttöön.Kuiva käymälät ja lajittelu astiat pakollisiksi. |
|
| |
|
Terveisin Rouskiskriitikko Ritva Sinervo |
#2 lokapojat18.01.2013 09:44Totta on, hyödyntäminen on ensisijainen asia ( lajittelu, kierrätys, uusiokäyttö, energiajäte ym.) ja loppusijoitus vasta sitten. Kuitenkin jonkun on ne jätteet porttipielestä pois haettava ja itse mieluusti näen oman paikkakuntani roskisauton laatikkoani tyhjäämässä. He osaavat myös sitten tuon lajittelun ja jakeiden tekemisen, kun annetaan siihen mahdollisuus. Loppusijoitettavaa jää heidän käsittelemästään jätteestä noin 20-30%. Vaan onko siihen annettu mahdollisuutta - se on sitten tämän kuljetusjärjestelmän päättämisen jälkeen puitava asia. |
|
| |
|
Vieras |
#3 Jorma Saloniemi21.01.2013 11:00Rouskis pitää hajoittaa ja sen toiminta lopettaa. Jätteiden kuljetus,käsittely, lajittelu ja kierrätys on annettava yritysten hoidettavaksi. Kierrätysvelvoite vähintään 90 %:iin. Kaupungilla jätehuollon valvontatehtävä. |
|
| |
|
Rouskis SUCKS |
#4 Rouskis? / Jätehuolto/Hyötykäyttö?23.01.2013 21:30- Kuinka paljon mahtuu korvenmäkeen? (Rouskis) Jätteet maksavat erisummia mukamas käsittelyn takia, kaikkihan siellä kipataan samaan paikkaan eli LUONTOON? Koostuuko käsittelymaksu kuormaajan polttoaine kustannuksista eli biojätettä kannettaessa kuluu enemmän löpöä kuin rakennusjätteen? ps. ELETÄÄN VUOTTA 2013 kipataanko jätteet luontoon ja mitä sitten kun korvenmäestä tila loppuu? - Miksi ei vietäisi kaikkia jätteitä Hyötykäyttöön satamakadulle? Siellä ne lajitellaan, kierrätetään, uusiokäytetään, tehdään haketta yms polttoaineita lämpölaitoksiin yms... tämä on lähempänä vuotta 2013??? Ja miksei nyt Salon jätehuolto voisi niitä paskoja sitten viedä sinne hyötykäyttöön????? Siispä... M I T Ä V I T T U A S A L O L A I S E T P Ä Ä T T Ä J Ä T ? |
|
| |
|
Martti Halme |
#5 Pidetään kiinni Salon yrityksistä ja työpaikoista!24.01.2013 05:32Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen kuumensi salolaisten tunteita kun siitä viimeksi päätettiin vuoden 2009 lopulla Salon valtuustossa. Demarit halusivat saada aikaan päätöksen, jossa olisi siirrytty kunnalliseen Rouskiksen kilpailuttamaan jätteenkuljetusjärjestelmään. Ehdotus hävisi äänin 51-24. Mikäli päätös olisi hyväksytty, olisi se tarkoittanut ylikansallisen yhtiön tuloa hoitamaan Salon jätteenkuljetusta ja yksityisten salolaisten jätteenkuljetusyritysten alasajoa, sekä paljon työttömyyttä ja hukkaan menneitä investointeja. Tämä olisi tullut kalliiksi salolaisille, koska halvan ensimmäisen kauden tarjouksen jälkeen hinnat nousevat, kun paikalliset kuljettajat ovat joutuneet lopettamaan. Salossa paras tapa hoitaa työllisyyttä on pitää kiinni niistä yrityksistä mitä täällä on ja taata niille toimintamahdollisuudet. Omasta puolestani voin vakuuttaa olevani nykyisen jätteenkuljetusjärjestelmän kannattaja, kun siihen seuraavan kerran otetaan kantaa. Salon järjestelmä on toimiva ja haluan pitää jätealan työpaikat Salossa. |
|
| |
|
Ritva Sinervo Vieras |
#6 Jorma ja muut kommentoijat05.02.2013 13:23Niin pitää hajottaa ja aloittaa rahan teko kaupungille energiabisneksen kautta. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
611 allekirjoitusta
611 Allekirjoitukset / 7 päivää
03.06.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 009 allekirjoitusta
341 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 262 allekirjoitusta
240 Allekirjoitukset / 7 päivää
20.05.2026
Luumäen kuntalaisia on kuultava ennen keskittämispäätöksiä
164 allekirjoitusta
164 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
844 allekirjoitusta
136 Allekirjoitukset / 7 päivää
21.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
132 Allekirjoitukset / 7 päivää
02.04.2026
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 237 allekirjoitusta
107 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 013 allekirjoitusta
82 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
2 083 allekirjoitusta
66 Allekirjoitukset / 7 päivää
10.12.2024
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
659 allekirjoitusta
65 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
PELASTETAAN KOULUT JA PÄIVÄKODIT – LASTEN TULEVAISUUS EI OLE SÄÄSTÖKOHDE (HAMINA)
1 201 allekirjoitusta
57 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.04.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
3 029 allekirjoitusta
38 Allekirjoitukset / 7 päivää
17.03.2025
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
314 allekirjoitusta
34 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 413 allekirjoitusta
32 Allekirjoitukset / 7 päivää
13.04.2026
Oikeutta Fitness24Seven jumppaohjaajille!
167 allekirjoitusta
23 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.05.2026
Säilytetään Tuusulan Tuuskoto ja sen puisto
1 342 allekirjoitusta
18 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.04.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.