Pelasta Jokelan päivystys ambulanssi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Pelasta Jokelan päivystys ambulanssi.
|
Baron Leonard Mariefors |
#102.01.2007 20:14Kuulin tänään radiohaastattelun, jossa tämä asia oli esillä ja ei muuta kuin allekirjoittamaan. Olen samaa mieltä haastatellun kanssa (nimeä en valitettavasti kuullut oiseen huoneeseen), että Tuusulan kunta on jättänyt tämän kunnan pohjoisosan huomattavan vähälle huomiolle kaiken kaikkiaan ja varsinkin Kellokosken, jota kutsunkin Tuusulan periferiaksi. Nyt näemmä on sitten myös Jokela vuorossa, joka on valitettavaa. kaikki kunnan satsaus kohdentuu vain Hyrylään ja sinne keski- ja eteläosaan kuntaa. Saisi jo pohjoisalueen asukkaat herätä vastaustamaan alueidemme, en sanoisi alasajoa, kun ei täällä oikein ole mitään mitä ajaa alas, mutta sitä totaalista non chaleraamista, huomiotta jättämistä. SIIS HERÄTKÄÄ PUOLUSTAMAAN KOTEJAMME JA KOULUJAMME, ASUINYMPÄSISTÖÄMME KAIKEN KAIKKIAAN! TEHDÄÄN RATKAISUJA, VAADITAAN JA VAALITAAN. oTETAAN YHDEKSI ÄÄNETYSKRITEERIKSI ALUEEMME HUOMIOIMINEN JA KEHITYS! Kellokoski on koko ajan kasvamassa ja kasvaisi enemmänkin, jos kunta edes kohtuullisesti huomiosi alueen. Alueella olisi historiallisesti, maisemallisestikin annettavaa laajemminkin, joten esim. turismin lisääminen, ohjaaminen alueelle, panostaminen muutenkin voisi tehdä alueesta mainion, virkistävän asuinalueen, jonka luontoa voisi hyödyntää ja jos siihen vielä panostettaisiin, niin asuisimmekin sitten ihan esimerkillisessä ympäristössä, jota voisi/kehtaisi muuallakin mainostaa. |
|
| |
|
Nn Virtanen Tuusula |
#218.01.2007 12:13Jokelasta jo lopetettiin ilta ja yöpäivystys ambulanssilta 1.1.2007. Esim. aivoverenvuodossa, tulpassa tai sydänkohtauksessa ambulanssi pitäisi olla paikalla noin 4 minuutissa. Muuten lähtee henki, ihminen muuttuu "vihannekseksi" tai muuta vakavaa. Jokelan ambulanssi ehtisi paikalle, Hyvinkään tai Järvenpään ei. Monessa muussa pienemmässä ambulanssintarpeessa pitäisi ambulanssi olla paikalla alle 12 minuutissa vähintään. Tämän vuoksi ambulanssi ei voi olla 15-20min matkan päässä. Tämä voi tulla kovin kalliiksi kunnalle jo yhden tapauksen vuoksi. Vaikka säästettäisiin 200,000e/vuosi ambulanssikuluissa, yksikin ambulanssin viivästymisen vuoksi koko loppuelämänsä sairaalassa koomassa makaava tapaus maksaa kunnalle jo vuodessa sen verran! Tässä on nyt päättäjiä harhautettu pahanlaisesti. On kerrottu ylilääkärin toimesta, että ambulanssi on ALLE 10 minuutissa Hyvinkäältä tai Järvenpäästä Jokelassa. Edes tuo 10-12 minuuttia ei todennäköisesti toteudu, paitsi ehkä yöllä ilman liikennettä kesäkelillä. Kun yksi ambulanssi lopetetaan säästöjen vuoksi, niin seuraavaksi se voi loppua Hyrylästä. Kyllähän Vantaan ja Keravan ambulanssit sinne ehtivät hyvin 10 minuutissa. Mitä Hyrylän päättäjät sitten siitä ehdotuksesta ovat mieltä. Tämän vuoksi kannattaisi kirjata nimensä adressiin. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
625 allekirjoitusta
625 Allekirjoitukset / 7 päivää
03.06.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 014 allekirjoitusta
311 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 262 allekirjoitusta
214 Allekirjoitukset / 7 päivää
20.05.2026
Luumäen kuntalaisia on kuultava ennen keskittämispäätöksiä
165 allekirjoitusta
165 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
123 Allekirjoitukset / 7 päivää
02.04.2026
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 246 allekirjoitusta
95 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.05.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
851 allekirjoitusta
86 Allekirjoitukset / 7 päivää
21.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 019 allekirjoitusta
74 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
669 allekirjoitusta
69 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
PELASTETAAN KOULUT JA PÄIVÄKODIT – LASTEN TULEVAISUUS EI OLE SÄÄSTÖKOHDE (HAMINA)
1 201 allekirjoitusta
54 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.04.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
3 037 allekirjoitusta
45 Allekirjoitukset / 7 päivää
17.03.2025
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
315 allekirjoitusta
35 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 414 allekirjoitusta
32 Allekirjoitukset / 7 päivää
13.04.2026
Oikeutta Fitness24Seven jumppaohjaajille!
175 allekirjoitusta
31 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.05.2026
Aloite Villilänniemi-kadun muuttamiseksi pihakaduksi
17 allekirjoitusta
17 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.