Lakkauttakaa Tyrnävän pentutehdas
Lakkauttakaa Tyrnävän pentutehdas / Tiedotteet / Pyydän allekirjoituksia toiseenkin adressiin. / Kommentit
![]() Anonyymi |
#126.07.2015 07:05Hei kaikki allekirjoittajat! Näillä näkymin tämä on viimeinen tiedote tämän adressin pohjalta. Kennelliiton kurinpitolautakunnan kokous 2/2015. Päätös Pirita Piiparin osalta: Kurinpitolautakunnan käsityksen mukaan on riidatonta, että Pirita Piipari toimii Pisata Oy:ssä tai äitinsä Marja Haataja-Piiparin koirankasvatusta harjoittavassa kennelissä eläinsuojelutarkastusraporttien mukaan koirien hoitajana. Hän on omassa vastineessaan todennut, ettei kasvata koiria. Hänen nimisään pentueita ei ole ilmoituksentekoaikana rekisteröity, vaikka kaikilla hänen omistukseensa merkityillä koirilla on Kennelliiton rekisterien perusteella teetetty pentuja. Pentuja rekisteröitäessä Kennelliitto vastaa siitä, että emät ovat joko kasvattajan omistuksessa tai että asianmukaiset jalostusoikeuden luovutukset on tehty. Tältä osin ei ole väitettykään tapahtuneen sääntörikkomuksia. Ei ole myöskään esitetty mitään selvitystä tai varsinaista väitettä siitä, että Piria Piipari osallistuisi pentujen myyntiin ja/tai markkinointiin. Perusteita kurinpidolliselle seuraaukselle Pirita Piiparin osalta ei ole. Hallituksen Pirita Piiparille asettamat väliaikaiset kiellot päättyvät. --- Päätös Isa Haatajan osalta. Kurinpitolautakunta toteaa asiassa esitetyn selvitystä siitä, että samojen yritystunnusten sekä yhteisten yhteystietojen alla harjoitetaan sekä Marja Haataja-Piiparin myöntämää rekisteröimättömien pentueiden sekä Isa Haatajan kennel Agapioksen nimissä tapahtuvaa kasvatusta. Toimintaan kohdistettujen eläinsuojelutarkastusten ajalta vuosina 2009-2013 kennel Agapios on Kennelliiton tietojärjestelmien mukaan rekisteröinyt erilaisia villakoiria 75 koiraa, mikä kuvaa toiminnan laajuutta. Kennelliiton yksi keskeinen kasvatukseen liittyvä periaate on koirien puhdasrotuisuudesta ja oikeista polveutumistiedoista huolehtiminen ja kasvattaminen Kenneliiton hyväksymän kennelnimen suojissa osoittaa kasvattajan haluavan hyödyntää kennelnimi-brändiä. Ottaen huomioon eri vuosina tehdyissä eläinsuojelutarkastuksisa ilmi tullut koirien suuri määrä, huoli riittämättömästä valvonnasta tiinehtimisten suhteen ja Isa Haatajan vastineessaan esittämä väittämä toiminnasta eläinsuojelulakien ja Kennelliiton rekisteröintisäännösten mukaisesti, on ollut perusteltua velvoittaa Isa Haataja teettämään polveutumistutkimukset kolmesta eri pentueesta. Polveutumistutkimuksilla Haatajalla olisi mahdollisuus osoittaa koirien puhdasrotuisuus ja toimintansa asianmukaisuus. Eräs Kennelliiton kantavista periaatteista on vaalia koirien kasvatuksessa puhdasrotuisuutta. Laiminlyödessään polveutusmistutkimusten teettämisen Isa Haataja on toiminut vastoin Kennelliiton perusperiaatteita. rikkonut koirarekisteriohjeen (ohje 2014) 4.2 kohtaa, Koiranomistajan ja -haltijan perusäännön 1,7,8,11 ja 12 kohtia sekä Kennelliiton sääntöjen 34 pykälää. Kurinpitolautakunta pitää toimintaa kokonaisuutena arvioiden perusteltuna antaa Haatajalle varoituksen ja määrätä hallituksen kokouksessaan asettamat väliaikaiset kiellot jatkumaan 30.6.2018 asti. |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 241 allekirjoitusta
6 626 Allekirjoitukset / 30 päivää
07.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 262 allekirjoitusta
1 262 Allekirjoitukset / 30 päivää
20.05.2026
Alaikäisillä pitäisi olla täysi oikeus ajaa autoa yöllä
1 235 allekirjoitusta
1 235 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.05.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
19 673 allekirjoitusta
1 114 Allekirjoitukset / 30 päivää
15.07.2023
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 014 allekirjoitusta
1 014 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 010 allekirjoitusta
1 010 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
847 Allekirjoitukset / 30 päivää
02.04.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
845 allekirjoitusta
845 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.05.2026
Pelastetaan Kalervo Kallion ateljeetalo – ei enää leikkauksia kulttuuriperinnöstämme!
1 439 allekirjoitusta
718 Allekirjoitukset / 30 päivää
08.05.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
659 allekirjoitusta
659 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
614 allekirjoitusta
614 Allekirjoitukset / 30 päivää
03.06.2026
Vetoomus kulttuuritilojen säilyttämiseksi: älkää luopuko Galleria Vanhasta Kappalaisentalosta
1 180 allekirjoitusta
512 Allekirjoitukset / 30 päivää
05.05.2026
Suojellaan Järvelän kosteikko ja metsät kokonaisuutena
1 904 allekirjoitusta
397 Allekirjoitukset / 30 päivää
28.04.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 413 allekirjoitusta
386 Allekirjoitukset / 30 päivää
13.04.2026
Ei 36-metristä makrotukiasemaa asutuksen keskelle Heikinlaaksoon päiväkodin viereen!
381 allekirjoitusta
381 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2 904 allekirjoitusta
376 Allekirjoitukset / 30 päivää
28.01.2026
Kirje Helsingin perusopetusjohtajalle koskien erityisluokkien opettajien siirtoa
317 allekirjoitusta
317 Allekirjoitukset / 30 päivää
22.05.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.
