Vetoomus Peltosaaren koulun puolesta
Vetoomus Riihimäen Peltosaaren koulun puolesta.
On esitetty, että Peltosaaren koulussa ollaan lähivuosina tekemässä muutoksia koskien oppilaiden sijoittumista itäisellä alueella. Lastemme turvallinen 6-vuotinen koulupolku on siten uhattuna.
Me allekirjoittaneet vetoamme Riihimäen koulutuslautakuntaan peltosaaren koulun säilyttämiseksi nykyisellään 1-6 luokkalaisten kouluna eikä muuttaa sitä 3-5-luokkalaiseksi.
Haluamme säilyttää koululaisille turvallisen koulupolun rakennuksessa.
Tällä hetkellä suunnitelmana on siirtää 1-2-luokat Patastenmäen koululle ja 6-luokka yläasteelle. Täten pienten koulutie kulkisi vaarallisten risteysten läpi ja isommat joutuisi jo nyt ahtaisiin tiloihin yläasteelle.
Kiitos kaikille allekirjoittaneille! nimet on toimitettu koulutuslautakunnalle!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |