Adressit.com

Välikylän päiväkotihanke pikaisesti täytäntöön

Jäälin alueella tuntuu olevan kova pula päiväkotipaikoista. Välikylässä on varattuna tontti uutta (yksityistä) päiväkotia varten, mutta hanketta ei ole edelleenkään laitettu jalalle. Tällä adressilla on tarkoitus välittää kuntamme päättäjille viesti siitä, että asia on otettava vakavasti ja hanketta on alettava välittömästi viemään eteenpäin. (selvittämään voiko joku yksityinen taho rakentaa päiväkodin ja päiväkotiyrittäjä esim vuokraisi tilat?)
Kyllä lapsemme ansaitsevat omalle lähialueelle päiväkodin, josta tulee kavereita, joiden kanssa sitten siirrytään esikouluun ja kouluun.

PYYDÄN, ETTÄ MAHDOLLISIMMAN MONI ALLEKIRJOITTAA ADRESSIN, JOTTA SAADAAN VIETYÄ ASIA ETEENPÄIN PÄÄTTÄJILLE.
HIENOA, ETTÄ NIIN MONI ON ALLEKIRJOITTANUT ADRESSIN.
NÄILLÄ NÄKYMIN ADRESSI TULLAAN ANTAMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJALLE SEKÄ KUNNANHALLITUKSELLE 3. SYYSKUUTA, ENNEN VARSINAISTA KUNNANHALLITUKSEN KOKOUSTA. MIKÄLI JOKU ON HALUKAS TULEMAAN PAIKALLE, VOISI OTTAA MINUUN YHTEYTTÄ!


***TÄMÄ ADRESSI ON LUOVUTETTU ETEENPÄIN. PAIKALLE OLI PYYDETTY SÄHKÖPOSTITSE KAIKKI KUNNANHALLITUKSEN JÄSENET, PAIKALLE EI SAAPUNUT MUITA, KUIN KUNNANHALLTUKSEN PUHEENJOHTAJA!***
JÄÄMME ODOTTAMAAN, MILLÄ AIKATAULULLA ASIA NYT ETENEE.