Mainos: Parhaat lehtitarjoukset / Kotimikro - 1 nro + USB-kaiutin (5,90 €)

Adressi | Allekirjoitukset (4590) | Keskustelu (6) | Tilastot

Kuttura-Repojoki tiehanke on täysin tarpeeton

Arvoisa liikenne- ja viestintäministeri
Arvoisa ympäristöministeri
Lapin liitto
Lapin tiepiiri
Inarin kunnanhallitus

Me allekirjoittaneet vastustamme Kuttura-Repojoen tien suunnittelua ja rakentamista.

Kuttura-Repojoki tiehanke on julistettu Inarin kunnan tiesuunnittelun kärkihankkeeksi ja on kirjattu myös Pohjois-Lapin maakuntakaavaan. Tiehanke tuo monenlaisia uhkakuvia luonnonkauniille erämaalle, joista tie itsessään on pahin: se halkaisee Hammastunturin laajan erämaa-alueen kahteen osaan, ja on vastoin erämaalain henkeä. Tielle on lisäksi suunniteltu jatkoyhteys Enontekiölle läpi Lemmenjoen kansallispuiston.

Koko hanke sotii inarilaisten oikeustajua vastaan aikana, jolloin matkailua paremmin palvelevat Nellimin ja Veskoniemen tiet ovat odottaneet perusparantamistaan jo vuosikymmenien ajan, ja samaan aikaan Lapin tiemäärärahat pienenevät. Oikotien tärkeimmäksi perusteluksi on esitetty sen lyhentävän välimatkaa Levin ja Saariselän hiihtokeskusten välillä. Perustelu on käsittämätön, sillä ajallisesti matka ei lyhenisi käytännössä lainkaan, Inarin ja Kittilän kuntakeskusten väli lyhenisi vain kuusi kilometriä.

Tielle löytyy vaihtoehtoja, jotka eivät kajoaisi koskemattomaan erämaahan. Nelostien ja Kittilä-Inari tien välillä kulkee jo kaksi valmista soratietä (Porttipahta-Tieva, Pomokairantie), jotka lyhentävät hiihtokeskusten välimatkaa likimain yhtä paljon. Mainitut yhteydet tarjoavat lisäksi matkailijoille mahdollisuuden tutustua matkan mm. Vuotson saamelaiskylään, Tankavaaran kultakylään ja UK-puiston opastuskeskukseen.

Lapin liiton matkailustrategiassa vuosille 2007-2010 todetaan, että Lapin matkailua tulisi kehittää kestävän kehityksen periaatteiden mukaan siten, että paikalliselle luonnolle, väestölle tai kulttuurille matkailusta mahdollisesti aiheutuvat negatiiviset vaikutukset pyritään minimoimaan. Suunniteltu tieyhteys ei mitenkään tue näitä tavoitteita - päinvastoin - se on näiden tavoitteiden vastainen.

Adressin voi myös allekirjoittaa Inarissa, Ivalossa, Saariselällä ja Vuotsossa.
Kiitämme kannanotostasi ja avustasi.

Lisätietoja: Inarin Luonnonystävät ry: Vesa Luhta 040-5426217, Esko Sirjola 0400-459135

Tiehankkeen YVA-menettelystä voi lukea Lapin ympäristökeskuksen sivuilta (PDF-tiedosto)

Vesa Luhta (vesa.luhta(miukumauku)gmail.com)

Adressi | Allekirjoitukset (4590) | Keskustelu (6) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Sähköpostiosoite
*Sähköpostiosoitteen näkyvyys
Saako nimesi julkistaa netissä?

Sähköpostiosoitteeseen lähetetään varmistusviesti sen toimivuuden tarkistamiseksi.

* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa