Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.

Adressi | Allekirjoitukset (11) | Keskustelu (2) | Tilastot

Kuponkisäännöstely käyttöön

Korkean aineellisen elintason ongelmana on se, että kansalaiset hankkivat itselleen kaikenlaisia turhia luksustuotteita pelkän turhamaisuutensa takia ja vaihtavat "vanhentuneita" tavaroitaan uusiin tarpeettoman usein. Seurauksena tällaisesta vastuuttomasta kulutuksesta on valtava täysin käyttökelpoisista mutta kenellekään kelpaamattomista tuotteista koostuva jätevuori.

Koska tämä ongelma on erityisen vakava elektroniikka-alan tuotteissa, ehdotan kuponkisäännöstelyn käyttöönottoa kodin elektroniikkatuotteiden myynnissä. Elektroniikka-ala on järjettömän ylituotantovolyyminsä vuoksimyös yksi maailman saastuttavimmista teollisuudenaloista, joten säännöstelyn aloittaminen olisi myös tältä osin perusteltua.

Järjestelmä toimisi siten, että jokaiselle Suomen kansalaiselle postitettaisiin kerran vuodessa ns. elektroniikan ostokuponki. Uutta elektroniikkatuotetta ostaessaan kansalainen joutuisi siis luovuttamaan myyjälle paitsi tuotteen vähittäismyyntihinnan, myös riittävän määrän ostokuponkeja.

Valtioneuvoston asiaksi jää päättää, mikä olisi sopiva kuponkimäärä erityyppisten elektroniikkatuotteiden hankkimiselle, mutta ehdottaisin itse alustavasti seuraavanlaista "hinnastoa":

- Matkapuhelin: 3 kuponkia.

- Mikrotietokone: 5 kuponkia.

- Ääni- tai kuvatallenteiden toistinlaite: 6 kuponkia.

- Televisiovastaanotin: 10 kuponkia.

- Videopelikonsoli: 12 kuponkia.

Kuvitteellisella nelihenkisellä perheellä olisi näin ollen mahdollisuus hankkia kymmenen vuoden aikana esimerkiksi yksi televisio, yksi dvd-soitin, yksi cd-levysoitin stereoineen, yksi mikrotietokone ja jokaiselle perheenjäsenelle yksi matkapuhelin.

Säännöstelyjärjestelmä kannustaisi myös suosimaan kulutusvalinnoissa mahdollisimman pitkäikäisiä tuotteita sekä sellaisia laitteita, joissa monet eri toiminnot on yhdistetty. Vastuullisemman elämäntavan harjoittajat voisivat lisäksi myydä ylimääräiset kuponkinsa pois vapailla markkinoilla, joten turhamaisemmat ihmiset voisivat ostaa näitä kuponkeja heiltä mikäli eivät millään pysty luopumaan tuhoisista kerskakulutustottumuksistaan.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että valtiovalta harkitsisi tässä adressissa esitetyn järjestelmän käyttöönottoa Suomen tasavallassa.

Sakarias Lehtomäki (pelulamu(miukumauku)low.fi)

Adressi | Allekirjoitukset (11) | Keskustelu (2) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Kommentti
Saako nimesi julkistaa netissä?
* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
Viime aikojen suosituimmat adressit
15.05.08 Promilleraja on alennettava - S
12.08.08 Haapaveden Isonevan puolesta
20.08.08 Ei koulua lauantaiksi.
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
15.08.08 Nyx Oy:n ja Eurooppalaisen puut
18.08.08 Ympärileikkaukset eivät kuulu s
21.07.08 Pelastakaa lasten jalkapalloken
29.07.08 Adressi Messukylän lukion säily
13.08.08 Lapsikaappauksia ehkäisevän rek
12.06.06 Mopot 60km/h
01.06.06 Kannabis lailliseksi
07.08.08 AAA Matti ja Teppo aateloitava
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
06.08.08 Kirjastolaisille lisää palkkaa
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
18.12.07 Oulun tulee luopua Kallioparkis
30.06.08 Jonas brothers suomeen !
29.07.08 Kyrönmaan kuntaliitos
19.08.08 Hentainimihirviö boikottiin
06.07.08 Nicolai Kielstrup Suomeen!
16.08.08 Ringette Olympialaisiin
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
28.05.06 Adressi bensiinin korkeaa hinta
Uusimmat adressit | Suosituimmat
21.08. Ent. Kansanedustaja Markkulalle t
20.08. Vaatimus lihatalojen hallintoneuv
20.08. Ei koulua lauantaiksi.
20.08. Espoon Honka ulos korisliigasta
20.08. Suomen rahat Suomen ongelmiin ens
20.08. Vastusta Lempäälän Lepokallion lo
19.08. Kumipallo olympialajiksi!
19.08. Tatu "Tatrik" Varvikoll
19.08. Hentainimihirviö boikottiin
19.08. Uusien autojen myynti ympäristöys
18.08. Varusmiesten viikonloppu työt
18.08. Porttikielto Lingo-ohjelmoijalle
18.08. Uudistusten tutkimusten aloittami
18.08. Ympärileikkaukset eivät kuulu suo
17.08. Mindless self indulgence suomeen!
16.08. Rikolliset karkoitettava Suomesta
16.08. Ringette Olympialaisiin
16.08. Pornolehdet pois kioskeista
16.08. Valzun pitÄÄ leikata hiuksensa
16.08. Harry Potter ja Puoliverinen prin
15.08. Nyx Oy:n ja Eurooppalaisen puutar
15.08. Biopolttoaineen valmistaminen met
14.08. Suljettu
13.08. Mikkelille rahat
13.08. Piikkien jakopiste pois Itäkeskuk
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
21.08. Rikolliset karkoitettava Suomesta
21.08. Kannabis lailliseksi
20.08. Biopolttoaineen valmistaminen mets
20.08. Ei NATO:lle rauhan puolesta!
20.08. Yleinen asevelvollisuus vapaaehtoi
20.08. Harrasteajoneuvot kokonaan verovap
20.08. Lukiokirjojen hinnat alas!
20.08. PYSÄYTTÄKÄÄ HEMDE WEG! ''Fanaktio
20.08. Hätätekstiviestien lähetys numeroo
20.08. Pornosivut pois netistä!
20.08. Salatut elämät eivät saa loppua 20
20.08. LrNMKY ulos Korisliigasta
20.08. Promilleraja on alennettava - Sänk
20.08. Pornolehdet pois kioskeista
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
14.08. Huhuhh
11.08. Ii 2
31.07. Rantatunneli
30.07. Kovamuoviset CD-levykotelot pois
25.07. Höpö höpö!
21.07. Slaikkareiden Sauli ja Niko takai
20.07. Animekauppa Mikkeliin!
18.07. Mopot 60km/h
14.07. Mikä ihmisiä kiinnostaa mangassa
26.06. Työttömän päivärahan mielivaltain