Jos joku tulee suomeen tekemään työtä niin se on vain hyvä asia...
Sen sijaan valepakolaiset on syytä saada pois suomesta.
Jos joku tekee työtä halvemmalla niin se kertoo että joku toinen ottaa liikaa liksaa.
Jos SAK on hinnoitellut työn liian kalliiksi niin ei se moisilla tempuilla parane.
en allekirjoita.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 12:10)
Höpö höpö.
USAn presidentti on monien sosialistidiktaturioiden asukkaiden ainoa toivo paremmasta elämästä.
Neuvostoliiton miehityksestä vapautuneet miljoonat ihmiset lienevät siitä samaa mieltä.
USA saa täyden tuen kaikilta todellisen rauhan ja ihmisten paremman tulevasisuuden puolustajilta.
TyöRauhan liike vain tuntuu haluavan peitellä ja vaieta kansanmurhista.
Jugoslavien kansanmurhista tuomittu serbihallinto sai aikoinaan suomesta Koiviston ja muun punajohtajiston tuen ja NaToa ja USAta syyteltiin. Vaikka saivat kansanmurhat lopulta loppumaan, ehti kymmenet jopa sadat tuhannet ihmiset kuolla turhaan.
Joten USAn toimet on jatkossakin ihmiskunnan paremman tulevaisuuden tae.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 12:03)
Kyttäys ja kontrolliyhteiskunta on kuin luotu adressin tekijälle... Himler olisi kaivannut hänen kaltaisiaan hoitamaan keskitysleirien kuljetuksia ja muita sen kaltaisia toimia...
eihän kansalaisten voi sallia itse päättää asioista. ei edes omasta terveydestään... se on yli-ihmisten tehtävä.
Moista ajattelua en tue; enkä allekirjoita
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:55)
Rauha on kaunis asia, jonka puolesta jokainen vastuullinen ihminen toimii parhaan kykynsä mukaan.
Mutta kirjoittaja edustaa rauhan irvikuvaa. Vaatimuksena on oikeudettoman hyökkäyksen uhrien puolustamisen kieltäminen.
TyöRauhan turvaaminen Iranin kaltaiselle omia kansalsia sortavalle diktaturialle ei edistä rauhaa ja ihmisten hyvinvointia.
Se turvaa perinteistä vasemmistolaista unelmaa omasta vallankumouksesta ja omasta asemasta vallankumouksen jälkeeen etuoikeutettuna.
Siksi moista todellisen rauhan ja ihmisyyden halveksuntaa en voi allekirjoittaa
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:52)
Kuoleman tuomio on vastuun kantavan valtion viimeinen keino osoitta että kaikki ei ole luvallista. Ja siksi kuolemantuomio murhista ja terrorismista on perusteltua.
Toki Kiinassa ja monissa maissa valtio käyttää kuolemantuomiota terrorin välineenä poliittisia vastustajia vastaan...
Mutta koska adressin tekijän motiivit lienevät siinä, että kieltää tuomion käyttö niissä vastuullisen oikeudenkäytön maissa, jotka taistelevat terrorismia ja sosialismi vastaan en voi pitää adressia kuin törkeänä huijauksena, joka on verhottu inhimillisyyden kaapuun.
En allekirjoita muista huijausta
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:46)
Ei moskeijaa verovaroin.
Jos ylimääräistä rahaa on niin haluan ensin valtion varoin oman pyhätön... ja siihen 200 neliön luksus edustus asunnon ja muuta öky kivaa...
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:42)
Ei kenelläkään ole oikeutta elää muiden varoilla saadakseen valtion varoilla itselleen ilmaiseksi jotain mistä muut maksaa itse.
Moskeija valtion varoilla on typeryyttä vain johon UusSuomettunut maa voi "suvaitsevuuden" nimissä ryhtyä.
Tai tarkemmin ajatellen mä haluan ihan oman ilmaisen moskeijan... siihen täytyy saada myös 200 neliön asunto mulle ja tietysti poreamme ja lämmitetty parvele.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:37)
Kaikkiin sosiaalitoimistoihin ja sosiaaliviranomaisten toimipisteisiin varoitus:
Sosiaali ja terveysministeriö vaarantaa perusoikeutesi.
Suomi on saanut yli 50 tuomiota sosiaaliviranomaisten ihmisoikeussopimuksen vastaisista menettelyistä.
Nämä laiminlyönnit ajavat ihmisiä epätoivoon ja alkoholismiin. Ei alkon pullot.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:32)
Miksi samaan aikaan suomessa annetaan lähes avointa tukea terroristeille jota ovat uhka niin palautettaville lapsille kuin muillekin alueella oleville.
terroristien tukemisen lopettaminen on apu myös palautettaville lapsille.
Jos perustetta turvapaikalle ei ole niin palutukset on pantava täytäntöön.
UusSuomettunut linja terroristien ja muiden ihmisoikeus rikollisten suojelemiseksi on virhe. Ei siis tarvita uutta virhettä kannustamaan turvapaikka järjestelmän väärin käytöstä.
Kun lapsi palautetaan Afganistaniin niin täytyy miettiä kahteen kertaan kuinka iloita talebanien iskuista... nyt kun ne kohdistuvat USAn joukkoihin niin aika moni vasemmistolainen salaa riemuitsee. Mutta kun sinne palautetaan valepakolaisia jotka ovat käyneet suomessa on talebanien terroriin otettava kanstaa udestaan.
Ja jos alun perin oltaisiin tuettu terorismin vastaista toimintaa niin lapset voisivat käydä koulua ja nauttia rauhallisesta elämästä.
En allekirjoita typeriä adresseja.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:29)
Sosiaalityöntekijä vaarantaa ihmisten perusoikeudet. Useat sadat epätoivoiset ihmiset tekevät itsemurhan kun ovat joutuneet näiden uhreiksi.
Eli samaan aikaan kun sosiaali- ja terveysministeriö taistelee passiivista tupakointia vastaan se omilla toimillaan tappaa enemmän ja julmemmin.
Passiivinen tupakointi on teoriaa. Se voidaan olettaa tilastojen avulla. Mutta yhtä vaarallisia on esimerkiksi savu. Viime kesänä venäjän metsäpalot oli terveydelle suurempi uhka kuin pasiivinen tupakointi ravintolassa.
Kyse on työterveyslain väärin käyttö. Työntekijän terveys on vaarassa monella muulla alalla, mutta kansaa hämätään tupakoinnin vastustamisella.
Hölmöjen hommaa koko tupakointi kielto.
Kyse on nautintoaineesta jota nautitaan kun siihen on tarve. Kun tupakasta saa hyvää oloa ja se laukaisee stressiä sen riski ja hyöty on jokaisen omassa harkinnassa.
Mutta sosialistien taistelu tupakkateollisuutta vastaan alkoi 1960 luvulla idealistisena taisteluna... ja kukaan ei ole vain uskaltanut sanoa että lopettakaa jo...
Lopettakaa Jo, ja antakaa ihmisten päättää omasta elämästään ihan itse.
Ne jotka tupakoivat voivat jatkaa ja ne jotka haluavat välttää savuja istukoon savuttomissa ravintoloissa... jokainen voi valita itse.
Ei mitään sosiaali tanttojen typeryyksiä asiaan tarvitse sekoittaa.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:21)
Kansanedustajille tulos palkka. Jos kansalla menee yhtä huonosti kuin nykyisellään olis kai oikein peria nykyisen palkan suuruinen korvaus vahingosta.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:10)
Lakupekka on iloinen karikatyyri. Hymyilevä kasvo on paljon parempi kuva kuin vaikkapa viidakkoveistä heiluttava Hutu. Laku pekka kertoo että lakritsi uute ja moni muu ihan iloinenkin asia on peräisin Afrikasta.
Vain täydellinen idiootti voi olla lakupekka kiellon takana. Ja nyt on syytä katsoa löytyykö suomesta ketään poliitikkoa joka uskaltaa pekkaa puolustaa.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:08)
Outi Koski on omalla toiminnallaan osoittanut olevansa kelvoton henkilö kantamaan vastuuta lapsistaan.
Lasten kappaaminen huoltajaksi määrätyltä isältä on julkea rikos.
Ei naisella ole mitään erityistä oikeutta kaapata lapsiaan.
USAn oikeujärjestelmä ei tunnusta feministien "äitiys" käsitystä joka tekee äidesitä ylivertaisen huoltajuus kiistoissa.
Siksi Outi Koski on tuomittu vankilaan.
Jos ei kunnioita oikeuden päätöstä niin siitä kuuluu saada rangaistus.
Suomen valtion ei ole syytä tukea rikollista äitä nyyhkytarinoista huolimatta.
Jos kyse olisi rikoksen uhrista olisi tilanne toinen, mutta nyt on kyse rikollisesta joka vaatii rikoksellisesta menettelystään aiheutuvia kustannuksia suomalaisten maksettavaksi...
En todellakaan tue moista hanketta ja jätän taatusti allekirjoittamatta.
Isä on lapselle yhtä tärkeä kuin äiti, ja jos täytyy valita niin tuomioistuin päättäköön tosiasioiden ei sukupuolen mukaan.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 11:02)
Israel on raakalaismaisten tuhoamisyritysten kohde. Sitä on sen koko olemassaolon ajan yritetty tuhota, sen asukkaat murhata ja omaisuus anastaa.
Ja silti maan armeija riskeeraa omien sotilaidensa henkeä jotta siviileille aiheutuisi mahdollisismman vähän vahinkoja. Tähän toimitatapaan pystyy vain Israel ja USA.
Palestiinalaiset käyttävät häikäilemättömästi suojakilpenään siviilejä tai vaikkapa YKn rauhan turvaajia. Ja kohdistavat iskunsa aivan erityisesti siviilikohteisiin.
Siksi tuen omaltaosaltani Israelia ostamalla Israelilaisia tuotteita jos siihen on mahdollisuus.
Moista törky adressia en ikinä allekirjoita. Ja jokainen vastuullinen ihminen tuomitsee koko törkyadressin.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 10:52)
Helppoa huuhaata. Kaikkea kivaa kaikille ja kaiken aikaa ja heti.
Turha aloite. En allekirjoita.
Suomessa palkka ainakin yksityisellä sektorilla maksetaan työn tuloksesta. Lisäämällä työnantajien velvoitteita ja maksuja saadaan vain työpaikat loppumaan.
Jos mies ja nainen tekee työtä samalla nimikkeellä se ei tarkoita että he tekisivät samaa työtä tai samalla lailla. Työnantajan on voitava kannustaa tuloksekkaampaa työntekijää. Jos näin ei tehdä niin lopulta ei ole työpaikkoja lainkaan. Jos nainen tekee työnsä muita tehokkaammin niin miksi työnantaja ei siitä maksaisi tuloksen mukaan... mutta useimmiten naiset haluavat käyttää kaikki oikeutensa mutta tinkivät joustoista. Mutta vaativat samaa palkkaa kuin miehet, jotka tekevät enemmän tulosta.
sorry vaan siskot. Mutta pelkällä idealismilla ei eletä
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 10:43)
Askettäin kansainvälinen tuomioistuin antoi tuomion serbien sotarikoksista. Vaikka itse serbian valtiota ei tuomittukaan kansanmurhasta tuomioistuin totesi, että serbian valtiolliset elimet eivä tehneet riittävästi estääkseen kansanmurhaa.
Miten suuri vastuu kansanmurhasta ja muista rikosksita on niillä, jotka ovat antaneet suoraa tai epäsuoraa tukea kansanmurhaan tai toimineet niiden torjumista vastaan.
Halonen oli aikoinaan tunnustamassa DDR. Nyt vähätellään teon merkitystä, mutta jos Suomi ei olisi tunnustanut DDR olisi itäeuroopan miehitys voinut päättyä jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Puolassa laskea tuhansissa niiden uhrien määrä jotka ammuttiin mielenosoitusten yhteydessä kun solidaarisuus aloitti kampanjoinnin vapaamman puolan puolesta. Muista itä euroopan maista ei ole tarkempaa tietoa, mutta ainakin DDRssä kuoli erilaisissa pidätys selleissä kymmeniä jopa satoja ihmisisä vuosittain.
Jugoslavian kansanmurhassa on kyse kymmenien tyhansien ihmisten kuolemasta. Itä euroopan miehityksen uhrit lasketaan sadoissa tuhansissa. Vaikka suurin osa uhreista tuli heti miehityksen jälkeisissä puhdistuksissa ei myöhenpiäkään ihmisoikeusrikoksia tule vähätellä.
Halonen on siis omalta osaltaan edesauttanut kymmenien tuhansien surmaamisessa.
Tuomioja on antanut avointa ja osin epäsuoraa tukea palestiinalaisille ja oli aikoinaan mukana kaatamassa Persian Shaahia. Nykyiset iranin ihmisoikeuloukkaukset ovat seurausta tästä toiminnasta.
Lausunnoissaan Tuomioja on tehnt kovasti "turhautuneiden" palestiinalaisten tekemät murhaiskut hyväksyttäviksi.
Kannustamalla jatkamaan terrorismia Tuomioja on osasyyllinen juutalaisten murhiin.
Ehkä jonain päivänä Tuomioja ja Halonen joutuvat myös kansainväliseen oikeuteen tekemisistään. Mutta suomessa valtakunnan oikeuteen saattaminen on jo hyvä alku. Vastuu rikosten suosimisesta on syytä mitata.
kai haavisto (helsinki, 5.3.2007 10:33)
Olen täysin samaa mieltä kuin Jussi Kauppila palomiesten ja kaikkien vuorotyötätekevien työn aiheuttamasta fyysisesti ja psyykkisestä kovasta rasituksesta. Lisäksi kuntasektorin palkat eivät juuri houkuttele nuoria hakeutumaan alalle, tai jos hakevat ja pääsevät koulutukseen, he eivät pysy työssä kovinkaan kauan johtuen juuri em. tekijöistä.Mielestäni on täysin ymmärrettävää palomiesten sivutyönteko, jos palkka kaikkine lisineen, 15 vuoden työkokemuksen jälkeen, on palomiehillä n. 2000 eur minus verot.Pääkaupunkiseudulla asuminen on myös erittäin kallista.
Mielestäni edellä olleet kommentit , jotka eivät tue palomiesten alennettua eläkeikää, kuvaavat hyvin suomalaisten kateutta toisia kohtaan. Pitäisi joskus kyetä asettumaan toisen ihmisen asemaan ja tukemaan häntä !!!
Riitta grumann (Kauniainen, 5.3.2007 10:22)
"Armeija tekee miehen": Tämä nyt perustuu kavereilta kuultuihin juttuihin, koska armeijan heppulit eivät vielä osanneet päättää uskaltaako minua laskea siihen laitokseen, mutta armeijassahan tosiaan oppii kuulemma kaikkea hyödyllistä. Muunmuassa oppii sen, ettei ikinä kannata olla vapaaehtoinen, koska siitä saa vain paskaa niskaan, muutenkaan mitään ylimääräistä ei kannata tehdä. Omia mielipiteitä ei kannata sanoa koska se on avautumista (ja niiden perusteleminen mussuttamista), ja se myös opettaa että kaikesta mahdollisesta kannattaa yrittää luistaa (kuulemma jos skappari yrittää saada yksittäistä tyyppiä johonkin tehtävään, ja kääntyy hetkeksi pois, niin jos tänä aikana lähtee karkuun niin tämä komentava heppuli ei edes lähde perään tai huutele vaan kysyy jonkun muun siitä läheltä). Nämä kaikkihan ovat tietysti erittäin hyödyllisiä taitoja, ja todella suomalaisen miehen ominaisuuksia. Armeijan henkilöstö on selvästi muutenkin hyvin koulutettua. Tuli mitä tahansa kirjoitettua tekstiä eteen, siinä on erittäin suurella todennäköisyydellä useita, useita kirjoitusvirheitä. Tämä opettaa hyödyllisen neuvon: sillä ei ole niin väliä onko se oikein kunhan siitä saa selvää, ja sillä ei ole niin väliä saako siitä selvää, kunhan se näyttää tekstiltä. Yhden kaverin mukaan armeijassa luultavasti pystytään kirjoittamaan yhdyssanavirhe lauseeseen jossa ei ole yhdyssanoja.
Ja armeija kestää minimissään 6 kuukautta. Koko pienen ikäni olin elänyt siinä sokeassa luulossa että saa merkitä paperiin raksin kuuden kuukauden kohdalle niin se on siinä. Mutta eihän se tietenkään niin ole, vaan siellä ilmeisesti heitetään noppaa että kuka menee mihinkin (jotkut huhupuheet väittävät että jatkokoulutus perustuisi joihinkin testeihin ja tuloksiinkin, mutta se on varmasti perätöntä). Ihmisen omaa mielipidettä ei kysytä, koska se on armeijassa turha. Yksi kaveri pääsi kuudella kuukaudella, mutta kaksi muuta joutuvat yhdeksäksi kuukaudeksi. Eli siihen kuuteen kuukauteen vetoaminen on turhaa.
Noin, sitten voisin puhua omallakin suullani. Omasta mielestäni puolustusvoimia tarvitaan, mutta joko valintaa voisi tehdä ihmisten mielipiteitten mukaan vielä tarkemmin, tai sitten se pitäisi laittaa kaikille pakolliseksi. Mutta vapaaehtoinen armeija olisi ehkä paras vaihtoehto; ne, jotka suhtautuvat siihen kuin helvettiin, ovat melko varmasti sodassakin enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ja näitä ei välttämättä ole edes vähemmistö. Mutta kokonaan poistamista en kannata, vapaaehtoistamista vain. Tästä asiasta olisi varmaan mielenkiintoista käydä sivistynyttä keskustelua jonkun kanssa (varsinkin kun mielipiteeni on niin ovela että voin väitellä ketä tahansa vastaan!), mutta kaverit yleensä eivät myönnä mielipiteitään mielipiteiksi, vaan tukeutuvat niihin kuin totuuteen, ja vastaavasti täällä nähdyt armeijan puolustajat yleensä vaikuttavat juuri niiden mielipiteitten mukaisilta: kuolaavilta armeijahulluilta, jotka eivät näe kuin yhden totuuden, ja väittely on sitä, että haukutaan toista, sitten toisen äitiä, sitten sanotaan että armeija on hyvä ja tekee pojista miehiä, sitten haukutaan toista lisää ja sanotaan uudestaan että armeija on hyvä.
Oikeastaan voisin allekirjoittaa tämän adressin, menee jonkin verran oikeaan suuntaan edes.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 5.3.2007 03:25)
Jo ihan että ainakin kaksi henkilöä jotka käyttävät sanaa "ryssä" ärsyyntyisivät, pitäisi armeija lakkauttaa. Tuollainen voitto kattaa senkin tappion mikä ehkä tapahtuisi jos tuo Venäjäksi kutsuttu itänaapuri ja sen asukit, venäläiset, hyökkäisivät.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 5.3.2007 03:05)
Feminismi voidaan käytännössä tulkita kokonaisvaltaiseksi tasa-arvon edistämiseksi (nimestä huolimatta).. eli joko kaikkien olisi valittava armeijan ja siviilipalveluksen väliltä tai mokoma juttu olisi kaikille vapaaehtoinen. Minun mielestäni tässä tuo uskontojuttu on aivan erityisen typerä.. silläkö perusteella uskonnot saavat tuollaisia erityisasemia kun uskontoryhmät kuitenkin ovat niin laajoja, että nehän saattaisivat jopa ärtyä asiasta? Yksittäisten ihmisten mielipiteet taas eivät paina mitään. Entä jos minä perustan minun henkilökohtaisen suurta pöllöjumalaa palvovan kulttini, joka kieltäytyy sodasta koska Pöllö Ei Tykkää? Saanko minä silloin VKP:n? (Termi jonka kuulin kaverilta, Vapautus Kaikesta Paskasta) Tai jo tuo adressin kirjoittajan esittämä juttu, henkilökohtainen eettinen vakaumus. Eikö paina uskonnon rinnalla mitään? Väitän että tuo laki ei ole ihan loppuun asti harkittu. Asiaa pitää melkein tutkiakin.
Tämä viesti luultavasti sisältää erittäin karseita kielioppivirheitä, mutta pyydän että pilkunviilaajat antavat anteeksi. Tämä on kirjoitettu aamuyöllä.
Allekirjoitan; tasa-arvoa kansalle. Ja ahvenanmaalaisilla on autonomia, niistä ei ole niin väliä.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 5.3.2007 03:01)
Nyt lähtee kyllä Tuntematon Sotilas luettavaksi ja sitten kommenttia "sivari-runkkujen" puolesta.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 5.3.2007 02:52)
Erinomainen adressi kyllä. Tuohon vain pitäisi lisätä pari kohtaa, kuten se, että sivut, joilla on karmeita kirjoitusvirheitä (kuten yhdyssanavirheitä tai isojen alkukirjainten virheellistä käyttöä) pitäisi myös blokata, koska ne korruptoivat vääränlaiseen kielenkäyttöön. Ja sivut joilla käytetään sanaa hacker sanan cracker sijasta. Ja sivut joilla käytetään oikeastaan vaaleanpunaista ollenkaan, koska se on karmea väri. Myöskin pitäisi sulkea pois sivut, joissa näkyy verta, piirrettynä , oikeana tai tietokoneella animoituna, tai mainitaan sana veri.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vaikka noilla sivuilla olisikin jotain "laittomia kuvia", niin onko niiden katsominenkin laitonta? Jos on, niin laki on Huono.
En allekirjoita.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 5.3.2007 02:26)
niin no, katotaas sit ku kannabis tulee lailliseks ni mitä seuraavaks, "kattokaa ny itekki et ei kokaiini tapa ku 1/3 osan niist mitä heroiini, pakkohan tää on saada lailliseks" ja hyvä sit ajella tuol autol ja poltella, sit vedetään vähän suklaata ni näy mtn, hienoa piripäät! miksei kaikki sais ajella kännis täst lähtien? ku eihän rattijuopotkaan tapa varmaan niin paljoo ihmisii ku ns. "oikeat huumeet" miettikää nyt oikeesti, ootte niin väärässä ja idiootteja ku voi vaan olla, ni miks pitää jankuttaa?
Morpheys xXx ( tuusula, 4.3.2007 23:57)
Ei helvetti mitä paskaa!!!! Mikä on suomalaisten keskipalkka, jotain n. 2000€ ja KANSANEDUSTAJAT SAA REILUT 5000 EUROA!!!!
HELPPOA SE ON KUN VOI SÄÄTÄÄ ITSELLEEN HYÖDYTTÄVIÄ VEROJA JA LAKEJA JA VIELÄ PALKANKIN!!!
VIELÄ NE HELVETIN POISSAOLOT JOKAISELLA EDUSTAJALLA PILVISSÄ EIKÖ NIISTÄKIN LOPETETTU KIRJANPITO EDUSKUNNAN YLLÄTYS YLLÄTYS SÄÄDÖKSELLÄ?
kansanedustajan palkka voisi olla n.2500€. Naurettava työ.
Jukka Ahlroos (Turku, 4.3.2007 23:52)
Mene muualle nussimaan sitä pilkkua. Olen sitä mieltä että koko asevelvollisuus(siviilipalvelus ja armeija) on TURHA. Itse en ole kumpaakaan käynyt, enkä ikinä käykään.
Kyllä maanpuolustuksen voi muutenkin järjestää kuin Natoon liittymällä tai pakollisella armeijalla..
Antti - (-, 4.3.2007 21:03)
|
Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
|
|