Keskustelu /Vaadimme Leenastiina Simolaa suorittamaan julkisen anteeksipyynnön Kimi Räikköselle.
Kimi räikkösen tässä pitäisi sanoa anteeksi.
Hän ei edes auttanut lasta jonka "vahingossa" kaatoi vaan katsoi vihaisesti taakseensa.
Näin omin silmin ja muutenkin kyllä se räikkönen lapsen jalat näki.
Hannu Kiviahde (Oulunsalo, 21.7.2008 15:40)
Lisää edelliseen viestiin!
http://img146.imageshack.us/img146/6310/nimetnri6.jpg
JA kimi ei muka nähnyt?
Hannu Kiviahde (Oulunsalo, 21.7.2008 15:54)
#3 Rakkahin Hannu.
Näki kyllä, mutta vasta siinä vaiheessa, kun lapsi oli saanut omalta äidiltään kansiosta. Katsopa se video nyt ihan kunnolla uudestaan, turhia kiihkoilematta, niin huomaat näkökantani olevan oikea. En minä tätä addressia olisi pystyttänyt, mikäli Kimi Räikkönen syyllinen olisi, päinvastoin, siinä vaiheessa vetäisin itse miestä nenään, mutta juuri tuollaiset pseudotieteelliset perustelut, näkölinjoista, etenkin kun lapsen äiti oli asiassa suurin häiriötekijä. Itsekin olen joskus vahingossa lapsen tuutannut kumoon, kun on tultu hirmuisella vauhdilla tilanteeseen, kuten tuo lapsukainen tuossa tilanteessa tekee. Otapa nyt hetkinen rauhallisesti, puhalla, ja katso se video uudestaan. Vahinko, mikä vahinko, mutta syyllinen tilanteessa on lapsen äiti, ei herra Räikkönen. Eikös tuossa kuvassa selkeästi näy kansion olevan lapsen naamassa. Itse vastaavassa tilanteessa kiinnittäisin ensimmäisenä huomioni kynään, kansioon, ja vasta sitten kenties tilanteeseen selkeästi sivukuvakulmasta tulevaan kakaraan. Syytä äitiä, älä Kimiä. Mitäs antoi lapsensa juosta kovalla vauhdilla rata-alueella, jossa aikuisten tulisi pitää lapsistaan erityistä huolta.
Marko Kettunen (Seinäjoki, 21.7.2008 17:12)
#4 Mörkö Markon kanssa samaa mieltä
Kullä Marko on oi oikeassa ei se kimin vika ole jos joku akka tulee tuuppimaan jotain pentua.
saku Holopainen (Tuusniemi, 21.7.2008 18:43)
Avatkaa silmänne, ja kattokaahan se video uusiks, eipä ollu räikkösen vika. Vidduako pentu änkee joka paikkaa..
Joni Rantanen (Espoo, 21.7.2008 21:04)
Jokainen videon nähnyt ei-kiihkoilija tajuaa ettei kyseessä todellakaan ollut Kimin vika.
Törkeää uutisointia, vihaksi pistää !!!
Simo Viitalo (Anjalankoski, 22.7.2008 02:17)
Kattokaa nyt uudestaan tuo mun kuva niin näette että kimi näki lapsen ja olisi voinut pysähtyä.
Jos tämä tönäisijä olisi ollut venäläinen jeesustelisitte nyt että joku oli kaatanut mutta kun olette niin ylpeitä omasta maailmanmestaristanne ettei se voisi tehdä mitään pahaa kärpäsellekkään.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaaa onko hän 6 kertainen maailman-mestari enkä ole mitenkään ylpeä hänestä vaan enemmän ajattelen sitä mitä hän tekee!
Vaikka hän olisi maailmanvaltias en siltikään pitäisi hänestä sen enempää kuin muista.
Jumala sanoo että ole aina tasaarvoinen.
Hannu Kiviahde (Oulunsalo, 22.7.2008 12:53)
#8 Rakkahin Hannu.
Lainaus viestisi lopusta: "Jumala sanoo että ole aina tasaarvoinen."
Et selvästikään itse noudata periaatettasi. Mikäli noudattaisit, et jeesustelisi Kimi Räikkösen statuksella, vaan suhtautuisit asiaan tosiasioiden mukaisesti. Kyllä Kimi kännit osaa vetää, ei siinä mitään, ja joskus hänen aiemmat koheltamisensa, esim. yläpää edellä purjeveneen yläkannelta alakannelle teleporttaaminen, ovat saaneet minussakin aikaan epäilyksiä hänen suhteensa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eittämättömän julkisuushakuinen, virheellinen uutisointi pitäisi hänen kohdallaan sallia yhtään sen enempää kuin muidenkaan ihmisten suhteen. Jos Jumalan mukaan pitäisi olla tasa-arvoinen, niin miksi annat henkilökohtaisen mielipiteesi vaikuttaa totuuteen? Totuus ei pala tulessakaan. Sen sijaan, vaikka kuinka jeesusteletkin, saatat itse polttaa perskarvasi siellä kuuluisassa Helvetin pätsissä. Sielläpä sitten ihmettelet, olisiko pitänyt olla käyttämättä Jumalasi nimeä turhaan, kun kaksinaismoralistisesti eläessäsi tulit toimineeksi.
Marko Kettunen (Seinäjoki, 22.7.2008 13:08)
#9 Kysymys
Laitoin linkin ja käännöksen tästä ulkomaiselle foorumille ja ovat ilmeisesti äänestäneet paljon mutta miten on kun paikkakunta on ulkomainen - kyllä kai nekin hyväksytään?
Nicole Damén (Espoo, 22.7.2008 14:59)
#10 Vastaus kysymykseen.
Niin kauan kuin itse nimilistalle ei tehdä mitään jatkotoimenpiteitä eli esimerkiksi toimiteta mahdollisesti asiasta kiinnostuneille tahoille, en näe mitään syytä siihen, etteikö ulkomailtakin tulevia allekirjoituksia voitaisi ottaa vastaan. Koskapa ulkomaalaiset eivät kuitenkaan kykene, kielimuurin johdosta, ymmärtämään alkuperäistä uutisointia, se saattaa tuottaa eettisen ongelmatilanteen jatkotoimenpiteitä harkittaessa.
Kiitokset kuitenkin vaivannäöstäsi, Nicole, olet harvinaisen kultainen nainen.
Marko Kettunen (Seinäjoki, 22.7.2008 15:06)
#11 Kiitos vaustauksesta
Kiitos sinulle, Marko, kun näit vaivaa adressin tekemiseen ;)
Sain koko eilisen päivän korjata ihmisten vääriä luuloja siitä mitä oikeasti tapahtui ja Kimiä mollataan ihan tarpeettoman paljon suomalaisessa lehdistössä, Helsingin Sanomat kuitenkin positiivisena poikkeuksena.
Julkista anteeksipyyntöä odotellessa hyvää päivänjatkoa Marko ;)
Nicole Damén (Espoo, 22.7.2008 15:17)
#12 Hyvää päivänjatkoa sinullekin, Nicole.
Kiitos toivotuksistasi, Nicole. Sinulla on harvinaisen kaunis nimi. Vaikka itse pyrinkin toki olemaan korrekti kirjoitteluissani, niin mikäli haluat itse ryhtyä minua vokottelemaan, olen vapaa poikamies. ;)
Hyvää päivänjatkoa sinullekin!
Marko Kettunen (Seinäjoki, 22.7.2008 15:29)
#13 Herra Kiviahde
Kyllä minusta parempi on katsoa video ja tehdä siitä johtopäätöksensä. Luullakseni niinkin tapahtuu että huomaa liian myöhään olevansa törmäyskurssilla. Itse ajattelen pikemminkin että Kimi ei olisi yrittänytkään väistää kansiota ellei olisi huomannut lasta. Yritykseksi jäi paikata äidin innokkuus. Toimittamasi kuva ei juurikaan kerro mitään koska napero oli tuossa kohdassa kohtalaisen kovassa vauhdissa.
Hannu Pelkonen (Lahti, 22.7.2008 16:42)
#14 rikoslaki
9 § (9.6.2000/531) Kunnianloukkaus. Joka
1. esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2. muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
10 § (9.6.2000/531) Törkeä kunnianloukkaus. Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1. rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2. aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Rikkoiko mielestänne Iltalehti tästä jotain kohtaa?
Aki Kaurala (Espoo, 22.7.2008 16:56)
#15 Järki.
Voi jeesus, jos kadullakin äiti kaataa oman lapsensa, niin pitäiskö siinä nyt sitten jäädä kakaraa hoivaamaan vai? Todella typerää. Ja kaikista huvittavinta tässä oli se, että lapsen oma äiti juoksi vielä askelia eteenpäin hakemaan sitä nimikirjoitusta, ennen kuin tajusi että löin just omaa kakaraa tällä kansiolla päähä, ja se parkuu tuola takana.
Lassi Heikkinen (Vantaa, 22.7.2008 21:34)
Tämän adressin tiimoilta on lähetetty kaksi viestiä sivuston ylläpidolle. Omalla nimellä ei ole uskallettu esiintyä eikä mitään yhteystietoja ole jätetty, mutta ip-osoitteesta selviää, että viestit on lähetetty Iltalehden tai jonkin muun Almamediaan kuuluvan toimituksen kautta.
Viesti 1 (21. heinäkuuta 2008 19:43):
"nimi: -
sahkopostiosoite: j@j.com
puhelinnumero: -
www: -
otsikko: Kimi-uutisoinnin adressi
runko: Adressi toimittaja Leenastiina Simolaa vastaan on asiaton ja lynkkaa yhden toimittajan, koska hän ei ole vastuussa Iltalehden uutisoinnista, vaan on tehnyt vain työtään."
Viesti 2 (22. heinäkuuta 2008 22:43):
"nimi: -
sahkopostiosoite: h@h.com
puhelinnumero:
www:
otsikko: Leenastiina Simolan vastainen adressi
runko: Adressi kohdistuu yksityishenkilöön ja on laiton. Adressi on muutenkin hyvin asiaton ja aiheuttaa lynkkausmielialaa toimittajaa vastaan."
Täytyy nyt tuottaa pettymys. Adressit.com:n ylläpidolla ei ole mitään huomautettavaa adressin sisällöstä. Ainakin äkkiseltään vaikuttaa hyvin asialliselta kirjoitukselta. Adressissa esitetty kritiikki kohdistuu toimittajan kirjoittamaan uutiseen eikä hänen yksityiselämäänsä, joten vihjailu adressin laittomuudesta on vailla pohjaa. Sen sijaan yhdyn Aki Kauralan arvioon, että Iltalehden uutisointi täyttää kunnianloukkauksen kriteerit.
Mitä tulee kommenttiin "hän ei ole vastuussa Iltalehden uutisoinnista, vaan on tehnyt vain työtään". Ei se me nyt aivan näin. Leenastiina Simola on vastuussa kirjoituksistaan, vaikka työnä olisikin väkisin keksiä skandaaleja julkkiksista.
Pieni vinkki: reiluinta ja ehkä fiksuintakin olisi kirjoittaa asiasta oikaisu, pyytää virheellistä uutisointia anteeksi ja antaa tälle oikaisulle yhtä suuri näkyvyys kuin sille höpö höpö -uutiselle. Toinen vaihtoehto on sensuroida pois lukijoiden esittämä kritiikki sivuiltanne ja lopuksi vielä pelotella muita tahoja keksityillä laittomuusväitteillä.
Samppa Rehu (Adressit.com:n ylläpito) (Oulu, 23.7.2008 02:42)
#17 Samppa Rehulle.
Kiitokset osoittamastanne tervejärkisyydestä, sekä pelottomuudesta, kohdatessanne erään nimeltämainitsemattoman, itsensä instituution asemaan nostaneen, mediatalon yritykset vaikuttaa sananvapauteen. Tavoitteeni ei ole missään vaiheessa ollut lähteä henkilökohtaisuuksiin addressini puitteissa, vaan kyse on ollut nimenomaisesti toimittajan tekemästä työstä, johon kuuluvat eritoten edellytykset harjoitetun uutisoinnin puolueettomuudesta ja lähdemateriaaliin tutustumisesta, ennen kuin skandaaliuutisia kirjoitetaan. Saanen myöskin huomauttaa, ettei kyseessä suinkaan ollut ensimmäinen Leenastiina Simolan kirjoittama skandaaliuutinen Kimi Räikkösestä, joten tässäkin mielessä hänen työnkuvansa on toistaiseksi tietyllä tapaa määrittelemätön. Työ ja yksityiselämä ovat kaksi eri asiaa, jotka tulee erottaa toisistaan, etenkin henkilön toimiessa joukkotiedotusvälineen, jollaiseksi Iltalehti laskettaneen, edustajana eli tässä tapauksessa toimittajana. Toimittajan tulee olla puolueeton, eikä syyllistyä ajojahtiin, etenkin itse uutiseen liitetyn lähdemateriaalin sotiessa väitöksiä vastaan.
Mikäli Iltalehti tai Almamedia niin toivovat, voin toki käydä Seinäjoen poliisilaitoksella tarkistamassa heidän näkemyksensä addressini laillisuuteen, mutta valitettavasti tunnen itsekin ajantasaisen lainsäädännön suhteellisen hyvin, joten voinen jättää omat argumenttini tännekin, heidän niin halutessaan.
Marko Kettunen (Seinäjoki, 23.7.2008 03:24)
#18 Päivitys addressiin.
Kirjoitin addressiin päivityksen ylläpidon viestin pohjalta. Sanopa, Samppa, mielipiteesi, jos vielä linjoilla notkut.
Marko Kettunen (Seinäjoki, 23.7.2008 03:57)
#19 Hei Marko,
Kiitos, olen aivan otettu ;)
Kävin juuri katsomassa tilastoja ja huomasin erityisesti kiinalaisten olleen aktiivisia. En yhtään ihmettele koska eräs kiinalainen tyttö kertoi viime vuonna foorumilla, että Kimi on ylivoimaisesti suosituin formula-kuski siellä, häntä suorastaan palvotaan siellä.
Hän kertoi myös miten viime vuonna joku kuski oli jakamassa nimikirjoituksia mutta sitten Kimi tuli paikalle ja kaikki lähtivät Kimin perään joka ei antanut nimikirjoituksia mutta heitti lippalakin, josta käytiin kovaa taistelua. Sen jälkeen tämä iso joukko palasi toisen kuskin luokse joka edelleen odotti kynä kädessä ja he tyytyivät hänen nimikirjoitukseensa ;)
Mutta Kiina voisi melkein olla Kimin kotikisa, niin suosittu hän siellä on ;)
Nicole Damén (Espoo, 23.7.2008 11:17)
#20 Hei, Nicole...
Hyvä tietää, ettet ainakaan karkuun painellut. Mitä foorumia, tarkalleen ottaen, tarkoitatkaan tai millä foorumeilla olet aktiivisesti jäsenenä?
Jos haluat tutustua, niin kirjoita minulle ihan vapaasti: humppatarzan@hotmail.com
En ainakaan estä sinua. ;)
Marko Kettunen (Seinäjoki, 23.7.2008 16:19)
Katsoin tuon videon aika tarkkaan läpi, noin kymmenen kertaa. Havaintoni:
Kimi kulkee kohti kameraa, nainen tulee kansion kanssa sivusta, lapsi ryntää etuviistosta. Kansio jää Kimin ja lapsen väliin ja osuu lasta päähän; ilman kansiota tuota törmäystä ei olisi tapahtunut, Kimi olisi muuten aika hyvin pystynyt lapsen väistämään. Sitä voi sitten erikseen ruveta pohtimaan kenen vika asia on mutta... tönäisi. Ennemminkin oli osana törmäyksessä, jossa oli 3 osapuolta. Minulle jää sanasta "tönäistä" mielikuva tahallisesta poistyöntämisestä.. ja siitä on myös nostettu hässäkkää että Kimi ei lähtenyt auttamaan. Videostahan näkyy että tilanne etenee melko nopeasti... mielestäni tuossa sen jonka lasta olisi tullut auttaa on hänen äitinsä, mutta häntä ilmeisesti kiinnosti enemmän sen nimikirjoituksen metsästys. On tuossa kyllä selvästi kirjoitettu skandaalia metsästäen... toisaalta ihmetystä aiheuttaa se että asiasta on vielä laitettu video. Oikeasti, liekö kirjoittaja ollut niin tyhmä että on ensin tahallisesti valehdellut videon perusteella, ja sitten vielä käyttänyt tätä videota oheismateriaalina, ajatellen ettei kukaan muu huomaa? Todennäköisempää on, että videota katsoessa ei ole kiinnitetty siihen kovin suurta huomiota, vaan on tarkemmin sitä tutkimatta hyväksytty asia totuutena. Tahallista valehtelua minun on kuitenkin vaikea uskoa tästä asiasta, yllä esittämäni perusteella.
Joka tapauksessa, mielestäni uutisessa on virhe, ja tahallinen tai ei, niistä olisi aina hyvä pyytää anteeksi. Allekirjoitan.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 24.7.2008 00:55)
#22 Lehdistön vapaus
Tämän adressin arvo lienee siinä, että lehdistön ns. vapautta olisikin hyvä välillä vähän rajoittaa. Julkisen sanan neuvostokin on lehtimiesten käsikassara, joka vain siunaa sen, että pötypuheita saa julkaista, ja niillä saa rahastaa. Oikeudenmukaisuudesta viis. Maailmamme olisi parempi paikka ilman useimpia tiedotusvälineitä.
Mutta, mutta... Vikaa on ihmisissäkin. Joku niitä lehtiä ostaa. Ja minusta kertoo jotain aika ikävää sekin, että adressiin, joka käsittelee itse asiassa kuitenkin aika tyhjänpäiväistä asiaa eli Kimi Räikkösen tekemää tönäisyä, oliko sitä vaiko ei, kertyy hetkessä tuhansia nimiä, kun oikeiden ja merkittävien asioiden puolesta ei samalla tavalla uskalleta toimia. Koko formulasirkushan on täysin tyhjänpäiväistä ja tarpeetonta luonnon ja rahan haaskausta. Ainakin minun mielestäni.
Ari Anttila (Helsinki, 24.7.2008 10:56)
#23 Englanniksi
Kannattaisko adressin pääkohdista tehdä myös englanninkielisiä? Näyttävästi paljon ulkomaalaisia allekirjoituksia siitä huolimatta adressissa, erityisesti Kiinasta.
Niko Okkonen (JNS, 24.7.2008 14:05)
#24 Nikolle vastaus.
Addressin etusivu englanniksi käännettynä löytyy Kimi Räikkösen viralliselta foorumilta. Sen takia tänne noita kiinalaisia on ziljoona tunkenutkin.
Marko Kettunen (Seinäjoki, 24.7.2008 14:46)
#25 Journalismi...
Tämmöistä se on aina ollut iltapäivälehtien jutut on pahinta paskaa. Ainahan he ovat keksineet valheita, tai vääristelleet jne.
Mutta eniten tässä vituttaa on se kun kaksinaamaiset idiootit luulevat että julkkikset ovat pyhimyksiä. Ihmiset ovat kyseessä, sinähän siellä olet varmasti parempi ihminen. Tiedän että ihmisten on hauska lukea "juoruja" tietyistä ihmisistä joko heidän luonteenpiirteen takia tai heidän mielestään on hauskaa puhua toisen selän takana paskaa.
Mutta mikä meidän ahh niin moraalisen iltapäivälehtitoiminnan ainoa tarkoitus on? Myydä, niin paljoin kuin pystyy. Nämä moraalittomat menivät vielä henkisesti raiskaamaan koko Keravan "tragedian".
Juho Laitalainen (Helsinki, 28.7.2008 08:00)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy
|
Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
- Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös
kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
- Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
|
|